Sukukokous Turku 12.-14.7.2024

Leskiset kokoontuivat 16. varsinaiseen sukukokoukseen Turkuun 12.-14.7.2024 Radisson Blu Marina Palace -hotelliin. Hotellin sijaitsi aitiopaikalla Aurajoen rannalla, Turun keskustassa. Iltakahvien jälkeen monet matkalaisista suuntasivat Turun kauniiseen kesäiltaan. Kävelimme pitkin Aurajoen rantaa, auringonlasku värjäsi vedenpinnan ja Turun historiallisessa keskustassa riitti tunnelmaa sekä vilkasta elämänmenoa.

Lauantai aamuna suuntasimme mahtavan oppaamme kanssa bussiin ja lähdimme ensin lyhyelle kierrokselle Turun keskustaan. Tämän jälkeen matka jatkui kohti Pientä Saaristotietä, joka on yksi Suomen kauneimmista ajoreiteistä. Ylitimme useita siltoja, jotka tarjosivat kauniita näkymiä merelle sekä saaristoon. Saavuimme Paraisille ja kuulimme mielenkiintoisia tarinoita kilpailevista leipomoista tunnettuine piparkakkuineen. Pysähdyimme lyhyesti ihastelemaan Paraisten kalkkilouhosta, joka avautui edessämme valtavana kuoppana. Kalkkikivi on ollut alueella elinehto jo pitkään, sen hyödyntäminen alkoi jo 1800-luvun puolivälissä.

Oppaamme kanssa lähdössä matkaan. Kuva: Hannu Puukko
Vaikuttava Paraisten Kalkkilouhos sekä kaunis Henna Selinin ja Juni Snåren Lapsilta Lapsille veistos. Kuva: Hannu Puukko.
Opas esittelemässä Kalkkilouhosta. Kuva: Hannu Puukko.

Nauvon satamaan saavuimme kesälomailijoiden keskelle, nautimme tunnelmasta ennen seuraavaan yhteyslauttaan nousemista. Yhteyslautta Östern vei meidät saariston sydämeen, tarjoten upeita merimaisemia. Lautan kyydistä saatoimme nähdä useita pienempiä saaria ja kalastajamökkejä, matkanvarrelle mahtui niin avoimia merenlahtia kuin kapeita salmia. Lautta pysähtyi myös historiallisella Seilin saarella, joka tunnetaan erityisesti entisestä sairaalastaan. Seilistä jatkoimme matkaa Hangas satamaan.

Matkalaisia Nauvon satamassa. Kuva: Hannu Puukko.
Nauvon vierasvenesatama. Kuva: Hannu Puukko.
Yhteyslautta Östern valmiina vastaanottamaan matkustajia. Kuva: Hannu Puukko.
Nauvon satama mereltä päin. Kuva: Hannu Puukko.
Pysähdys Seilin saarella. Kuva: Hannu Puukko.
Saavuimme Hangan satamaan. Kuva: Hannu Puukko.

Jatkoimme matkaa bussilla kohti Naantalia, kunnes saavuimme Ravintola Pohjankulmaan. Iltapäivän herkullinen lounas oli juhlaa kaikille aisteille. Saaristolaispitopöytä oli täynnä erilaisia kalaruokia, salaatteja, liharuokia ja kotitekoisia leivonnaisia – ruuasta ei ollut pulaa! Pohjankulman kaikki tarjottavat valmistetaan omassa keittiössä. Matkalaisilla oli myös mahdollisuus ostaa esimerkiksi herkullista saaristolaislimppua tai piirakoita kotiin viemisiksi. Ruokailun jälkeen matka jatkui Naantaliin, jossa vanhan kaupungin kapeilla kujilla oli mahdollista nauttia kesäpäivästä ja Naantalin idyllisestä tunnelmasta. 

Ravintola Pohjankulman emäntä Marjut Kyyrö kertomassa nälkäisille matkalaisille pitopöydän antimista. Kuva: Hannu Puukko.
Kuva: Hannu Puukko.
Ravintolan kaunis miljöö. Kuva: Hannu Puukko.
Perinteinen yhteiskuva herkullisen lounaan päätteeksi. Kuva: Hannu Puukko.
Naantalin tunnelmallista keskustaa. Kuva: Hannu Puukko.
Kuva: Hannu Puukko.

Päivän kohokohta oli kuitenkin kesäteatteriesitys Raisiossa Krookilan kotiseutukeskuksessa. "Balladi Pahanniemen neidosta" oli koskettava ja huumorintäyteinen musiikkinäytelmä, joka vei meidät 1800-luvun maalaiselämään. Tarina Pahaniemen neidon Annan kohtalosta jäi mieleen pitkäksi aikaa. Teatterin jälkeen palasimme hotelliin iltapalalle.

Balladi Pahanniemen neidosta näyttelijäkaarti vastaanottamassa ansaitut aplodit tunteita herättävän esityksen jälkeen. Kuva: Hannu Puukko.
Krookilan kotiseutukeskuksen kaunista miljöötä. Kuva: Hannu Puukko.

Sunnuntaina vuorossa oli varsinainen sukukokous. Perinteen mukaan aloitimme kokouksen Varsinaissuomalaisten laululla. Kokouksessa valittiin hallitukseen uusi jäsen, erovuorolaisen tilalla hallituksessa aloittaa Kaisa Montin. Leskisten kolmiosaisen sukukirjan laatinutta, sekä pitkään sukuseuran rahastonhoitajana toiminutta Raimo Leskistä muistettiin Suomen Sukuseurojen keskusliiton kultaisella kunniamerkillä sekä Suomen Sukututkimusseuran hopeisella kunniamerkillä. Päätimme sukukokouksen herkullisella sukulounaalla Radisson Blu Marina Palace -hotellin ravintolassa.

Sukuseuran puheenjohtaja Jaana Tani asettamassa Suomen Sukuseurojen keskusliiton kultaisen kunniamerkin Raimo Leskiselle. Kuva: Hannu Puukko.
Jaana Tani luovuttamassa Suomen Sukututkimusseuran hopeisen kunniamerkin Raimo Leskiselle. Kuva: Hannu Puukko.
Kokousväkeä, Jaana Tani sekä ansioitunut Raimo Leskinen. Kuva: Hannu Puukko.

Teksti: Hanna Huuskonen
Hallituksen Jäsen, Sukuseura Leskiset ry